perjantai 31. tammikuuta 2014
Kuulokkeet
Sain nää postissa
piirsin tän pari päivää sitten.
Tänään oli ihan tavallinen päivä. Aamulla käytiin hakemassa Eetu mummolta, kun se joutu jäämään sinne yöks, koska se nukahti. Sitte me mentiin kouluun ja meillä oli ekalla tunnilla liikuntaa. Meillä piti olla luistelua, mutta meillä oli tanssia, koska me harjotellaan yhteen tanssi kilpailuun. Musiikissa me soitettiin Revontulet biisiä. Musiikin jälkeen välkkä, ruokailu ja 2h kuvista, paitsi me päästiin vähän yli kello 13. Me tehtiin savitöitä ja aiheena oli joku elävä olento. Mä tein pöllön, mutta en kerenny tekee sitä valmiiksi. Ja nyt vasta muistin, että en tehny sille nokkaa, joka mun piti tehä. Mut ei sillä niin väliä.
Kotona: Koulupöydällä paketti mulle! Siellä oli kuulokkeet! :)) Ja nyt kuuntelen niillä musiikkia ja todella hyvä laatuset kuulokkeet. Ennen musiikin kuuntelua käytiin äitin ja Eetun kanssa Suomalaisessa kirjakaupassa ja ostettiin meille koulutarvikkeita. Meille ostettiin semmoset lilat (kummallekin) lyijytäytekynät ja lisäks lyijyä niihin. Eli ne kumpikin on 0.5. Ja sit ostettiin tavallisia lyijykyniä mulle ja Eetulle ja Eetulle ostettiin uusi penaali ja terotin, pyyhekumi (ja lyijytäytekynä ja lyijyy ja tavallisia kyniä) koska koulussa siltä oli joku (ei tiedetä) varastanut penaalin ja kynät. Ja sen jälkeen mentiin S-markettiin, vaikka yleensä käydään vaan Citymarketissa. Ja osterriin viikonlopuks karkkii.
Kommentteja? Lukijoita? Toivepostauksia? Palautetta? Mitä vain? Kiitos, kun luit!
torstai 30. tammikuuta 2014
Jotain..
En oo kerennyt/jaksanut kirjoittaa nyt pariin päivään.
Oon ollu mummolla monta yötä, mutta eilen mentiin kotiin yöks, mutta tänään tultiin mun veljen kans tänne suoraan koulusta. Katsottiin mummon ja Eetun kans äsken Joonaksen hautajaiset ja ristiäiset, kun ollaan kuvattu tärkeitä ja ei niin tärkeitä tapahtumia videolle, eli kasetille. Ja jos joku ihmettelee kuka on Joonas niin se oli mun toinen eno, joka kuoli vauvana ja olis nyt jotain 15v eli -99. Täytyis saada ne DVD:lle, ennen kuin filmit katkee niistä.
maanantai 27. tammikuuta 2014
Mummolla
Oon nyt mummolla 1 tai 2 yötä. Unohdin kameran kotiin niin en saa täältä mitää kuvia.. mutta se ei toivottavasti teitä haittaa. Huomenna mun ja mun pikkuveljen täytyy herätä jo kahdeksalta, vaikka mennään kumpikin kouluun vasta 9:45. Koska mun mummolla on menoa se vie meidät ennen yhdeksää viel kotiin. Kotoa meiltä ei ole onneks pitkä matka kouluun.
Katottiin just Salkkarit tv:stä. Siinä on uusi tunnari, tai no oikeastaan vähän vain muokattu, mut se alkutunnarin video tai mikä onkaan on muuttunut. Mun piti kattoo tänää myös Uusi päivä, mut unohin että on maanantai.
Mut ei mul siis mitään erikoista oo. Oisko teillä kysymyksi? Palautetta, muuta kommenttia? Sitä vain tulemaan rohkeasti kommentteihin! Toivoisin lukijoita, koska niitä on vähän. Ja, että lukijat lukisivat enemmän kuin 1 kerran ja sitten.. En mä jaksa"...
Mutta edelleenkin kyselen, ettö oisko toivepostauksia? Mutta siitäkin vain kommentteihin. :)
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Tylsyys... :D
Tässä kuva mun hiuksista.. Nää on nyt syvän punaset. :) Toivottavasti tykkäätte. Mielipidettä kommentteihin? Ja muuta palautetta mun blogista, että vaik missä ois parannettavaa ja mikä on hyvä yms. Niit on sit kiva lukee.
lauantai 25. tammikuuta 2014
Nyt mulla on punaiset hiukset :3
Mulla värjättiin nyt nää punaiset hiukset! :3 En jaksa ottaa tänää mitää kuvia, mut huomenna voisin ottaa pari kuvaa ehkä. :) Eilen ei tullu mitään blogiin, koska mulla ei ollu eilen mitään kerrottavaa.
Kuinka moni katsoi tänää 19:00 Justin Bieber Spesiaali ohjelman? ♥ Ja Putouksen, jossa oli Robin siel yleisös ♥ ? Mä rupesin itkee ja kiljuu tääl kotona. :*
torstai 23. tammikuuta 2014
Täs nää mun liikkavaatteet +muita kuvia
Eli täs on nää mun liikkavaatteiden kuvat. Ja sit joitakin muita kuvia. Ton ensimmäisen kuvan otin viime viikolla. Ja noi ulkoa otetut kuvat otin äsken.
Huomenna kouluun yhdeksään ja puol kahdelta kotiin. Jos mulla on huomenna jotain kirjoitettavaa niin kirjoitan huomenna, mutta jos en ehdi tai ei ole kirjoitettavaa niin ei tule huomenna postausta, mutta käykää vaikka huomenna katsomassa.
Vielä niitä toivepostauksia? Teen sen kuvina.
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Uudet liikka vaatteet ja hiusväri
Tänään käytiin äitin ja Eetun kanssa Löytytex :sissä ja mulle ostettiin mustat gollagehousut joissa lukee taskun alapuolella Genuine bluecity b. dnm uint 1970. Ja sitten musta toppi. Ostettiin ne mulle kouluun liikka tunnille ja käytän niit myös useammin. Ostettiin Citymarketista tää hiusväri, joka on tossa alhaalla. :) Ei olla vielä värjätty. :)
Huomenna kouluun yhdeksään ja pääsen koulusta kahdelta. En oo vielä varma otanko huomenna sitten kuvia tänne ja teenkö jonkun postauksen, mutta joku päivä yritän ottaa näist liikka vaatteist kuvan.
Sitten.. Oon mun itseni lukija. :o Joo.. Se meni itsestään.
tiistai 21. tammikuuta 2014
Haaste
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Sinun tulee haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Kerro kuka sinut haastoi. Ei takaisin haastamista.
1. Oon syntynyt Hollolan sairaalassa, Lahdessa.
2. Täytän 1.8. 13vuotta.
3. Olen -01.
4. Rakastan koiria.
5. Rakastan suklaata.
6. Aloitin uuden blogin tänä vuonna (tämän).
7. Mun vanhemmat on eronneet.
8. Mulla on pikku veli.
9. Mun lempi urheilulaji on tanssi.
10. Mun koko nimi on Suvi-Mari Linna
11. Mun iskällä on 2 Sakemannia ja ne asuu yksiössä Iskän ja Katan kanssa.
2.
Haastajan kysymykset:1. Mitä teit noin tunti sitten? -Olin ulkona.
2. Oletko kissa vai koira ihminen? -Koira
3. Uskotko horoskooppeihin? -Juu.
4. Mitä toivot tulevaisuudelta? -Että mun ka nousee. Muutan Jyväskylään tai Hämeenlinnaan. Ja kaikkee muuta.
5. Voitko lähteä ulos meikkaamatta? -Helposti.
6. Oletko parisuhteessa/ihastunut? -En kumpaakaan.
7. Mitä sinulla on päälläsi tällä hetkellä? -Vaalean siniset farkut, pitkähihainen paita jossa on edessä semmosta jotain kiiltävää juttua.. Paljetteja?
8. Mikä on paras tapa viettää viikonloppua/lomaa? -Nukkua tosi pitkään.. Shoppailla, Valokuvata, Olla kavereiden kanssa jne.
9. Lukio vai ammattikoulu? Miksi? -Lukio, koska siinä kerkee viel vähän nostaa sitä keskiarvoo ja haluun jonkun hyvän ammatin. En tiiä vielä minkä.
10. Rakkain esineesi? -En osaa sanoa.
11. Omistatko jonkun Applen laitteen? -En.
3. Haastettyjen kysymykset
1. Missä olet syntynyt?
2. Minne haluaisit matkustaa?
3. Mitä kammoja sinulla on (esim. korkean paikan kammo)?
4. Uskotko horoskooppeihin?
5. Kuinka kauan olet blogannut?
6. Minne muutat aikuisena?
7. Pidätkö/Rakastatko valokuvaamista?
8. Mikä on/oli lempi aineesi koulussa?
9. Mikä kamera sinulla on?
10. Mitä kieltä haluaisit puhua välittömästi täydellisesti?
11. Mikä on onnennumerosi?
6. Mut haasto Petra.
maanantai 20. tammikuuta 2014
Toivepostauksia?
Tulin just koulusta. :) Meil oli aamulla uskontoa, sit matematiikkaa ja liikkaa 2h. Liikas oli luisteluu ja pelattii jääkiekkoo. :D Aika rento päivä! B)
Mut joo.. Jos teillä olis jotain toivepostauksii niin laittakaa kommentteihin. :) Eli voisin tehdä jossain vaihees My day postauksenkin, mut vast sitten, kun on tarpeeks lukijoita. :3 Eli vaik joskus viikonloppuna tai lomalla. :D Tai jos keksitte jotain muuta. :DD Kommentteja ja lukijoiks. ;) Ja linkkailkaa myös teidän omii blogejanne nii käyn kattoo ja jos löytyy kiinnostavii nii liityn. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)